Enpä tiennyt mikä minua odottaa, kun ryhdyin anteeksiantoon ja ottamaan itse vastuun elämäni tapahtumista. 

Tämä anteeksiannettavan rojun määrä on huumaava! Oikeasti! Miten paljon tauhkaa sitä kantaakaan mukanaan! Ja luoja tietää mitä kaikkea roskaa on vielä löytymättä. Olen kävelevä tunkio. 

Täydellinen vastuunotto merkitsee sitä, että otan kaiken omalle vastuulleni - myös sellaiset ihmiset, jotka tulevat omine ongelmineen minun elämääni. Heidän ongelmansa ovat minun ongelmiani. He ovat minun elämässäni ja jos aion ottaa vastuun minun elämästäni, minun on otettava täysi vastuu myös tästä. Jos jokin asia tulee kokemuspiiriini, minun on tarkoitus ottaa siitä vastuu ja puhdistaa sitä anteeksiannolla. Tähän ei ole poikkeuksia. Ei porsaanreikiä eikä selityksiä. Joko otan vastuun, tai en ota ja jään selittelemään. Ei muuta. Ei mitään muuta.

Koska kaikkien elämässäni olevien ihmisten ongelmat ovat minun omia ongelmiani, minulle ei ole mitään hyötyä siitä, että yritän ratkoa tai taivastella muiden asioita. Muut eivät tarvitse paranemista. Minä tarvitsen. Minä olen kaikkien kokemusten lähde. Minä teen oman elämäni uskomusteni ja ajatusteni kautta. Tiedostin sen tai en.

Eilen illalla tämä kaikki rojahti mieleeni täydessä mittakaavassaan - tai ainakin siinä mittakaavassa, jonka minä kykenen käsittämään. 

Jos aion todella omaksua tämän vastuun, myös kaikki näkemäni uutiset murhaajista, hyväksikäyttäjistä, talousrikollisista, taloustilanteesta ylipäänsä, kuuluvat kokemuspiiriini, joten ne ovat vastuullani. Sodat, nälkä, sairaudet, ebola, aids, saasteet, eläinten häpemätön käyttö ruoka-, lääke- ja kosmetiikkateollisuudessa. Minun vastuullani.

Pyöräilijät, jotka melkein ajaa yli odotellessani bussia, kodin lähellä olevalla kalliolla hieman epämääräisen oloista liiketoimintaa harrastava porukka. Minun vastuullani.

Ja perheen, suvun ja ystävien ongelmatilanteita en ala edes luettelemaan. Minun vastuullani nekin kuitenkin ovat.

Istuin sohvalla ja vastuu oli musertaa minut.

Tämä kaikki minun vastuullani?

Tällaisen maailmanko olen tehnyt? Minä? Ihan todellako?

Tuli ihan paha olo. Selkään alkoi sattua ja nenä vuotaa.

Täydellisen vastuun todellinen laajuus levittäytyi silmieni eteen ja minä olin lyödä hanskat tiskiin siltä istumalta. Tämähän on järjetöntä! Ylivoimaista minulle. Murskaavan jättiläismäinen ongelma. En minä pysty tähän! Ei kukaan pysty.

Tri. Hew Len paransi vastuunotolla ja anteeksiannolla kokonaisen mielisairaalan täynnä murhaajia, raiskaajia jne, mutta minä... Miten tällaisen voi parantaa? Miten minä voin ottaa vastuun tästä kaikesta ja vain sanoa "olen pahoillani, anna anteeksi, rakastan sinua"? Joidenkin minulle ymmärrettävien asioiden suhteen voin sen kyllä tehdä ja siitä onkin ollut paljon ihanaa iloa, mutta että aivan kaikki...? 

Miten sellaisen voi jaksaa? Ja entä jos anteeksiantoa ei tule? Vaikka olenkin jo huomannut tämän vaikutuksen, minulla on yhä epäilykseni. Parantaako rakkaus minussa todella yhtään mitään?

"Tämä ei ole McDonaldsin maailmankuva. Tämä ei ole pikaruokalan ajokaistan ikkuna, josta saa äkkiä tilattua syötävänsä", sanotaan kirjassa 'Ei rajoja - takaisin nollatilaan'.

EI OLEKAAN.

Minäkin huomasin nyt!

Siinä hieman sulateltavaa. Pohdi aivan rauhassa mitä tämä merkitsee sinun omassa elämässäsi. Ja samalla voit vähän puhdistaa sitä :)

IMG_0095.JPG-normal.jpg

Kuohun laannuttua, olin edelleen valmis luovuttamaan, mutta ratkaisevasti eri tavalla.

Minä en todella voikaan tehdä tätä. En minä voi korjata tai muuttaa maailmaa. En jaksa enkä mitenkään pysty. En tietäisi mitä pitää muuttaa ja mitä ei. Eikä se ole tarkoituskaan. Olen tehnyt kaaosta, pelkoa ja kipua ja nyt minun ei ole tarkoitus tehdä mitään muuta kuin antaa se anteeksi itselleni. Itselleni. Tämä on todella oleellista oivaltaa. 

Minä en pyydä minkään asian muuttumista. En halua minkään asian olevan toisin. Se, että halusin asioiden olevan toisin, on se varsinainen ongelma alunperinkin ja juuri siitä minun pitää päästää irti. Minun lamaannukseni ei johtunut vastuun laajuudesta, vaan siitä että yritin vastuun lisäksi myös päättää asioiden korjauksesta. Ja tämä meni liian pitkälle. Minä yritän usein hyvin mielellään selvitä kaikesta itse ja omin neuvoin ja koetan innokkaasti korjata asioita. Etsin aina uusia keinoja korjatakseni asiat ja avun suuntaan käännyn vasta pitkän harkinnan ja yrityksen jälkeen. Olen kyllä tiennyt - ainakin älylläni - etteivät nämä asiat toimi näin, mutta jollain lailla uskon siihen sitkeästi edelleen. Tämän ongelman murskaavuus teki selväksi, etten minä todellakaan voi tehdä tätä. Kun nyt katsoin koko kokemaani maailmaa, tuli selväksi etten minä todellakaan muuta sitä yhtään mihinkään. Minä en korjaa enkä muuta mitään. Minä vain tunnustan vastuuni, annan itselleni anteeksi, rakastan ja päästän irti. Rakkaus tekee sen minkä se tekee. Minä olen kyllä vastuussa ja voin valita otanko vastuun vastaan vai en, mutta minä en päätä miten ja milloin asiat korjaantuvat. Joskus mikään ei muutu, joskus kaikki muuttuu, mutta ei ole minun asiani odottaa sitä tai toivoa mitään. Minä vain rakastan ja annan anteeksi sitä mukaa, kun asiat ilmaantuvat elämääni. Minun ei tarvitse huolehtia teinkö anteeksiannon "oikein", ei tarvitse huolehtia miten kaikki muut asiat hoituvat, ei tarvitse miettiä miten tämä istuu kokonaisuuteen, ei tarvitse pohdiskella mitenhän seuraava asia hoidetaan. Minä en hoida niitä. Minä vain annan anteeksi ja elän eteenpäin.

"Ongelmista ja sairauksista pääsee eroon, jos haluaa olla koko ajan täysin vastuussa siitä, mitä elämässään on luonut", sanoo tri. Hew Len. 

Koko ajan.

Täysin vastuussa.

Ja pyytää rakkautta täyttämään tilanteen. 

Muuta ei tarvitse tehdä. Muuta ei edes voi tehdä. Tunnustaa vain vastuunsa, antaa itselleen anteeksi, rakastaa ja päästää irti. Voit tietenkin koettaa korjata asioita aivan vapaasti. Todennäköisesti päädyt johonkin samankaltaiseen lamaannuksen tilaan kuin minäkin. Ja se voi toki olla ihan tarpeellinenkin kokemus, kuten se oli minulle.

Tämän myötä sanat, joita mielessäni toistelen, lyhentyivät huomattavasti. Nyt ei tarvitse sanoa muuta kuin: "Anna minulle anteeksi. Rakastan sinua."

Tämä sisältää kaiken tarvittavan. Kerron itselleni antavani anteeksi, kerron rakastavani tilannetta juuri sellaisena haluamatta muuttaa sitä omien ajatusteni suuntaan. Päästän irti. Pikkuhiljaa, asia kerrallaan.