Siirtelen salaatinlehteä lautasellani. Tuijotan sitä ja mietin minkähänlaisia signaaleja se raukkaparka nyt lähettää. Niille, joita ei ole vielä syöty. Odottelevat siinä lautasen toisella puolella. Eivätkä voi mitään. Suuhun joutuvat. 

Hetken olin iloinen kasvissyöjä. Ajattelin, että tämä vegetys olisi ollut kertaheitolla voittoratkaisu kaikille. Minä voin hyvin, maailma pelastuu ja eläimetkin voivat hyvin. Täydellistä.

Sitten luin artikkelin - olikohan se Turun Sanomissa - jossa kerrottiin tutkijoiden todenneen, että (ainakin) lintujen on todettu olevan tietoisia itsestään. Tunnistavat itsensä peilistä. Ihminen ei siis todistettavasti ole ainoa tietoinen olento. Jotkut ovat saattaneet olla tätä mieltä jo pitemmänkin ajan. Hyvä. Tässä ei vielä mitään. Hyvin linjassa kasvissyönnin kanssa. Jäin surffailemaan ja päädyin Helsingin Sanomien artikkeliin, jossa mainittiin kasvisten suhteen löytyneen samansuuntaisia haparoivia havaintoja.

Ei! Älkää nyt viittikö...

Oli siinä perää tai ei, selvästi siinä luki, että tutkimuksessa oli revitty salaatinlehtiä ja seurattu mitä tapahtuu. Ja niinhän siinä oli käynyt, että ne revityt salaatinlehdet olivat alkaneet erittää jonkinlaista signaalia, joka oli heikentynyt kun repijäihminen oli poistunut huoneesta ja taas vahvistunut kun repijä oli palannut. Tämän väkivallanteon ulkopuolella pysytelleiden ihmisten kohdalla ei ollut tapahtunut signaalin muutoksia.

Hei, ihan oikeasti...

Voi tietenkin olla sattumaa ja artikkelissakin todettiin, että tätä ei pidä tulkita tieteellisesti pitäväksi todisteeksi. Olivat vain havainneet tällaisen ilmiön. Taisi vielä olla toisen tutkimuksen yhteydessä puolivahingossa.

Tämäkään ei siis vielä mitään. Onhan noita tutkimuksia tehty maailman sivu. Kaikenlaisia. Ja yleensä tutkimuksista saa selville sitä mitä tutkii. Kyse on enemmän siitä minkälaisia kysymyksiä haluaa esittää.

Avara luonto sen sijaan oli liikaa.

Pingviinivanhemmat ui 80 kilometriä, kiipeää (niillä pitkillä jaloillaan) tulivuoren huipulle ja etsii lapsensa 10 000 muun joukosta. Pelikaanit napsii elävältä toisten lintujen poikasia ja syöttää ne omilleen. Paratiisilinnut kalastaa kaikessa rauhassa, mutta kun tulee aika viedä kala jälkikasvulle, kimppuun syöksyy toinen lintulaji, joka on isompi ja nopeampi ja haluaa ruokkia juuri tuolla kalalla oman munankuorenasukkinsa. Ja tietenkin se kalakin koki (ainakin fyysisen) elämänsä lopun. Susi EI saa kaadettua tätäkään peuranvasaa, joten sudenpennut kuolee nälkään. Leopardi käy hakemassa pikkuisen vajaaksi jääneestä pesästä villisianpoikasen.

Joo.

Luonnollista hyvää elämää. Epäilemättä.

Mikä tätä maailmaa vaivaa! Ihan perustuksiltaan.

Voi olla, että eläimet elääkin oikeasti tosi hyvää elämää. He voivat olla hyvinkin tietoisia elämäntehtävästään ja toteuttaa omaa osaansa täydellä rakkaudella ja omistautumisella. Eikä heitä pahemmin häiritse, vaikka saalis jäisi saamatta tai tulisi elävältä syödyksi. Voi olla, että salaatinlehteä ei myöskään suuremmin vaivaa syödyksi tuleminen. Voi olla, että sillä ei ole mitään väliä syökö lihaa vai kasviksia. Voi olla, että sillä ei ole väliä miten paljon kuluttaa luonnonvaroja tai kuinka paljon kaikenlaista potentiaalisesti epäilyttävää tehtaat ja ihmiset lorottelee, pudottelee tai tupruttelee tänne keskuuteemme.

Mutta miksi tämä maailma perustuu sille, että jonkun tai jonkin pitää menettää, jotta toinen voi saada? Miksi tämä on jatkuvaa vaihtokauppaa? Ja onko ihme, että tästä voi seurata helposti ajatus: "Mitä enemmän minulla on, sen paremmin selviydyn."? Valtioiden väliset kiistat maista/öljystä/investoinneista...? Sodat? Yritysten kiistat oikeuksista/patenteista/omistuksista...? Kumpi vanhemmista saa mennä kun molemmilla on menoa samana iltana ja lapsenhoitajaa ei ole? Huoli siitä ehtivätkö tarjoustietokoneet loppua ennenkuin ehdin kauppaan? Faaraoiden valloitusretket naapurimaihin omien maiden laajentamiseksi? Antiikin Rooman laajentaminen? Eläinten reviirikamppailut? Soidinmenot? Mineraalien kaivaminen kännykän valmistamiseen? Salaatinlehden katkaiseminen syödäkseni sen? Ja tasapainottamiseenkin käytetään aikaa. Neuvottelu jos toinenkin käydään yritysten, valtioiden ja tavallisten ihmisten välillä, jotta tasapaino löytyisi. Ihmiskunnan alkuhämärästä lähtien? Otetaan, annetaan, kierretään jatkuvaa kehää. Eri muodoissa eri aikoina ja silti aina samaa ottamista, selviytymistä, antamista, tasapainottamista.

Minä en ole tästä mitenkään irrallaan. Mitenpä muuten tällaista maailmaa näkisinkään. Kotini on täynnä kaikenlaista tarviketta, joita pidän hyvinkin tärkeinä ja olen harmissani jos ne rikkoutuvat/katoavat/vanhenevat. Käyn mieheni kanssa kaikenlaisia neuvotteluja siitä kuka tekee mitäkin. Helposti ne yleensä sujuvat, mutta silti niitä käydään.

Olisipa se niin, että yhden saadessa, se laajenee kaikille muillekin. Että oikeasti kukaan ei voi saada elleivät kaikki muutkin saa. Että omistaminen tarkoittaisi olemista ja laajentamista eikä aiheuttaisi halua suojella omistamaansa. Tai pelkoa, että joku tulee ja ottaa pois... Että antaminen, saaminen, oleminen ja omistaminen olisivat sama asia.

Tahdon mennä kohti tuota päämäärää. Tahdon riemumielin voida todeta, ettei näillä omikseni arvelemillani tarvikkeilla ole merkitystä. Tahdon onnellisena nähdä, ettei sillä ole väliä mitä minä puuhastelen. Tahdon tyynesti ja rauhassa nähdä, että omistan oikeastaan vain sitä mitä olen ja sen saman omistavat kaikki muutkin.