Olen viimeaikoina tuntenut selvän hyttysmyrkyn tuoksun (?) kaupungilla kulkiessani. Yllättävä kokemus kaupungilla. Tuhatpäisen hyttyslauman edessä tämä tuoksu (?) on hyvinkin tervetullut ystävä, jota laittaa ehkä mielellään lisääkin. Mutta kaupungilla? Ja tähän aikaan vuodesta? Eikö ole vielä vähän kylmä niille pikkuisille...? Vaikka saisi se kevät kyllä pitemmälläkin olla. Minun puolestani. Mutta siis että hyttysmyrkkyäkö täällä nyt suihkitaan ja joko sitä kaupungissakin pitää suojautua? 

Hämmästelin tätä aikani ja mieleeni tuli kahvipaahtimo Helsingissä. Ja kouluaikojen bussimatkat ystäväni kanssa tämän paahtimon ohi. Silloinkin maailman tuoksut osasi äimistyttää. Vakiokeskustelu oli "Miltä tässä sun mielestä tuoksuu?". Minä väitin kivenkovaan että tässä tuoksuu jäätelön vohveli. Ystäväni oli samalla varmuudella sitä mieltä että aromi oli sama kuin kärähtäneessä makkarakastikkeessa. 

Tähän aikaan kumpikaan meistä ei juonut kahvia.

Nykyään olen paatunut sosiaalinen kahvittelija ja kahvipaahtimon ohi mennessäni tunnen nenässäni... kahvin tuoksun :)

Kävikö siis niin, että elämänkokemuksen laajentuessa - kahvittelun kelpo maailmaan - jäätelön vohvelin tuoksu vaihtui sujuvasti kahvin tuoksuksi? Kokemus viittaa tähän suuntaan. Mitä se tarkoittaa sitten tuon hyttysmyrkyn kohdalla?

Todellisuudessa en tiedä onko markkinoilla uusi eau de hyttynen vaiko eikö ole, hajuelämyksiä on vaikea verrata keskenään. Mutta miten aikaisempi kokemus vaikuttaa siihen miten koemme elämämme hyttysmyrkyt? Kun nenässä tuntuu hyttysmyrkyn aromi tai suuhun tulee muuten paha maku tai silmä väittää että edessä on ruma näky, millä kokemuksilla näitä oikeastaan arvioimme? Näemmekö (haistammeko, maistammeko) kokemuksemme sellaisina kuin ne ovat NYT vai katsommeko vain menneisyyttämme? Tuoksuuko kahvipaahtimon ympärillä jäätelön vohvelilta, kärähtäneeltä makkarakastikkeelta vai kahvilta? Onko monen (minun kohtaamani) naisen uusi suosikkituoksu hyttysmyrkky? Onko kanssaihminen tyhmä/epäonnistunut/laiska/viisas...jne vai katsooko hän vain asioita toisenlaisen elämänkokemuksen pohjalta?

En tiedä. 

En edes voisi tietää. Voinko oikeastaan nähdä muuta kuin oman menneisyyteni? Voisinko "tietää" mistään asiasta yhtään mitään ellen olisi oppinut sitä menneisyydessäni? Tietäisinkö että kristallikermakko menee rikki kun sen pudottaa kivilattialle ellen olisi oppinut sitä menneisyydessäni?  

No en. Kysy vaikka vauvalta.

Ja jos tämä "tietäminen" pätee kermakkoon ja mitä ilmeisimmin myös kahvipaahtimon ympärillä leijailevaan tuoksuun, miksi se ei pätisi samalla kaikkeen muuhunkin "tietoomme"? Miten tämän "tiedon" kanssa elää? 

Minä sanoisin tuomitsemattomasti. Ystävällisesti. Niin pitkälle kuin vain pystyy. Pysähtyy miettimään minkälaisella elämänkokemuksella näitä elämänsä tapahtumia oikeastaan arvioi. Kysyy itseltään kuinka paljon sitä todella tietää tästäkin tapahtumasta/mielipiteestä/hajusta/näystä. Ehkä jopa arvioi hetken omaa menneisyyttään. Katsoo näkeekö tilanteessa oman menneisyytensä. Ja iloitsee säädyttömän paljon aina kun huomaa tekevänsä näin! Siitä oppii :)