Niin juuri. Ja sen egon alta löytyy vieläkin toinen. Ja toinen. Toinenkin. Yhä toinen. Aina vaan. Toinen toisensa perään. Ne  osaavat piilotella.

Siinä saattaa hetken aikaa olla möykkyä rouskuteltavaksi. Ego, joka haluaa eroon toisesta egosta voi olla melko ärhäkkä kaveri. Tiukka vastus. Ovela. Tietää kyllä temput ja keinot, joilla huomion saa siirrettyä jonnekin muualle. Kun aloin tutkia mitä kaikkea mielestäni löytyykään, aloin hyvin pian huomata, että sieltä löytyy vaikka mitä tauhkaa ja kauheuksia ja en ollut erityisen ihastunut kaikkiin löytämiini ominaisuuksiin. Suurin osa on täysin tiedostamatonta. En varmasti olisi valinnut kaikkea tätä jos olisin ollut niistä tietoinen. Nyt ne kuitenkin ovat mielessäni ja tosiasiassa ne ovat minä itse. Nämä kaikki olettamukset, uskomukset, mielikuvat, kauniit ja kauheat ovat minä itse.

Kuitenkaan kyse ei ole todellisesta asiasta. Ego on aina olematon, vaikka osaakin luoda erittäin todentuntuisia kummituksia. Ja kutsuinpa tätä millä nimellä tahansa - ego, superego, todellinen minä, valheminä, itse, mieli, korkeampi itse jne - kyse on siltikin vain yhdestä ja samasta asiasta. 

Harhakuvasta.

En tiedä onko tämäkään oikein oikea sana kuvaamaan tätä asiaa, mutta käyköön nyt tähän hetkeen. Ja kyllä tämä toisaalta alkaa olla hyvin selvää ilman sanojakin. Ego, mieli, todellinen minä, korkeampi itse ovat kaikki samaa harhakuvitelmaa. Ne ovat yksi ja sama asia. Vain mielen luoma käsitysten sekasotku. Ja yksikään niistä ei ole sen enempää totta kuin toinenkaan. Ei yksikään. Ei sekään, jota kutsutaan todelliseksi minäksi tai korkeammaksi itseksi. Siinäkin on edelleen kyse vain mielestä ja mielen luomasta kuvitelmasta.

Totuus ei löydy täältä. Ei kertakaikkiaan. Se ei löydy mielestä ja mielen avulla. Voisin kaivella mieltäni koko elämäni, omistaa koko elämäni todellisen minäni etsimiseen, korkeamman itseni tavoittamiseen, yhteyden luomiseen jne... - ja päätyisin aina vain samaan harhakuvaan. Ehkä voin löytää keinon katsella tätä harhakuvaa toisesta näkökulmasta ja löytää jotain sellaista, josta pidän enemmän kuin aikaisemmasta kuvitelmasta, mutta todelliseksi sitä ei voi silti sanoa. Määritelmä on aina vain määritelmä ja määrittelinpä itseäni miten tahansa, en pääse yhtään pidemmälle kuin seuraavaan määritelmään.

Ja miksi hitossa tällainen uusi määritelmä olisi yhtään sen todempi kuin aikaisempi määritelmäkään oli?

Tietämättömyyksissäni minäkin takerruin näihin määritelmiin, koska ajattelin ihan tosissani että korkeampi itse on jotain pysyvää ja todellista. Ajattelin, että jotain todellista voi vielä löytyä. Ehkä en ollut vain vielä löytänyt juuri sitä asiaa. Näin meni monta vuotta. Kiersin loputonta kehää pääsemättä yhtään mihinkään.

Tämän pelin saa kuitenkin poikki yksinkertaisesti vain katsomalla. Sillä samalla menetelmällä, jolla mikä tahansa muukin asia aukeaa erittäin selkeäksi. Pysähdy, katso mitä se onkaan ja katso niin pitkään kunnes tiedät itse mikä on totta. Älä usko mitään, äläkä ketään ennen kuin tiedät itse mikä on totta. Mitään muuta ei tarvita tässäkään asiassa. Totuudella ei ole rajoja ja jos jokin näyttäisi rajoittavan, kyseessä ei ole mikään muu kuin este totuuden edessä ja siitä on tarkoitus mennä läpi. Ja läpi päästäkseen ei tarvitse muuta kuin katsoa mitä se todella on.