Ikea.

Haluaminen. Ikea.

Ikea osuu lähes jokaiseen haluamisen hermooni ja saa ne hyrisemään täydellä pöhinällä. Olen kuin nelivuotias lelukaupassa. Valtava kompleksi täynnä kivannäköisiä, elämäähelpottavia, inspiroivia, helppoja, edullisia, hyvänmakuisia tarvikkeita. Sinne on helppo mennä, siellä on leikkipaikka lapsille ja koti uudistuu niin helposti, että itkettää ilosta. Ei jää paljoa puuttumaan.

Saatan myös tulla surulliseksi jos en pääse Ikeaan silloin kun olin jo ehtinyt ajatella että haluaisin mennä. Mikäs sen aikuisempaa kuin kiukutella siitä hyvästä ettei pääse shoppailemaan :)

Ikea on minulle hyvä paikka. Oikein hyvä. Siellä omassa taivaassani kierrellessäni ja lähes jokaista esinettä ihastellessani (ja jokaista halutessani) on mitä parhain hetki miettiä mitä minä oikeastaan haluankaan. Se on minulle täydellinen paikka huomata miten paljon haluankaan kaikenlaista. Verhot, ompelukone, uudet matot eteiseen ja olohuoneeseen, kenkäteline tuulikaappiin, kangasta, peitto, viltti, kaikki terassin kalusteet, pari uutta lamppua, yrttihylly, kukkaruukkuja, lapselle diskopallolamppu ja vaaleanpunaiset verhot... Ihania kaikki!

Ja tämä on luonnollisesti aivan eri asia kuin se haluaminen, josta kirjoitin muutama viikko sitten... Näitä minä tarvitsen oikeasti...

Huvittaa aivan kauheasti huomata miten sitä voikin olla sokea itselleen. Halutessani jotain, teen samalla haluamisen kohteesta minulle tärkeän ja todellisen. Vaikka oivaltaisin haluamisen tarpeeni jossain asiassa, se saattaa silti piileskellä vielä joissain muissa asioissa ja sen huomaaminen ei ole aina ihan itsestäänselvyys. Sitä saattaa hyvinkin hypätä iloiten takaisin ojakuoppaansa ja jäädä taas sinne pesimään.

Tämä on kuitenkin vain vääjäämätön osa prosessia. On aivan sallittua kompastua (hypätä vapaaehtoisesti) takaisin kuoppaansa, josta jo lähti. Oja on ehkä sisustettu uusilla kauniilla (Ikean) kalusteilla ja kankailla ja se voi tuntua aivan erilaiselta. Silloin on syytäkin tutkia oja uudestaan ja katsoa mikä siellä vetää puoleensa. "Ehkä tässä voisikin olla vielä jotain todellista...". Mielellä on uskomaton voima ja toivo on erittäin vahva vaikuttaja. Toivo saa jo kertaalleen kelvottomaksi todetun asian tuntumaan siltä, että ehkä vielä kerran kannattaisi yrittää. Se ei ole paha asia. Se on osa oivaltamista. Usein sama asia täytyy käydä läpi tuhansista näkökulmista ennen kuin se alkaa todella kirkastua. Harva oivaltaa omat uskomuksensa ja haluamisensa kerralla. Tämä prosessi on enemmänkin palaamista aina uudestaan selkeyteen ja totuuteen. Se on itsensä suoraa kohtaamista yhä uudestaan ja uudestaan ja totuuden sitkeää etsimistä aina uudestaan. Ja vaikka tuntuisi siltä, että samaa asiaa joutuu pyörittelemään sata kertaa, helpottaa kun hyväksyy tilanteen ja antautuu sille mikä on olemassa nyt. Ja jatkaa kysymistä niin kauan kuin kysymyksiä tuntuu tulevan.

Näin tapahtui lopulta Ikeankin kanssa. Yhä uudestaan kysyin itseltäni onko tämä totta. Kysyin kuka tätä haluaa ja tarvitsee. Kenen vuoksi teen näin. Miksi tämä on tärkeää. Kenelle se on tärkeää. Miksi tämä olisi totta. Miksimiksimiksimiksi. Tuhansia kertoja.