Tuntuu kuin olisin kiertänyt pitkän ja uuvuttavan kierroksen - ja päätynyt takaisin täsmälleen samaan paikkaan. Päiväkirjanikin loppui sopivasti samaan aikaan. Jotain tuli tehtyä. En vain tarkalleen ottaen tiedä mitä se mahtaa olla.

Joskus sanotaan, että elämä haluaa meille hyvää tai haluaa meidän oppivan asioita, jotta voisimme olla onnellisia. Sanotaan, että elämä ohjaa ja tuo meidän tiellemme juuri sitä mitä tarvitsemmekin riippumatta siitä ymmärrämmekö itse näiden tapahtumien arvon sellaisena vai pidämmekö niitä raivostuttavina tai tylsistyttävinä.

Ehkä näin onkin. Ehkä ei. Toistaiseksi minusta ei ole tuntunut ihan tuolta. Ja nyt, tämän kierroksen jälkeen se tuntuu entistä enemmän aivan toisenlaiselta. Elämä tuntuu enemmän auringonpaisteelta. Elämä loistaa meille jokaiselle erottelematta kuten aurinkokin tekee. Eikä elämää oikeastaan niin hirmuisesti kiinnosta minkälaisten asioiden parissa milloinkin mielessämme painiskelemme. Ajatuksemme, haluamisemme, tavoitteemme, pakkomme, sääntömme, harmin aiheemme ovat kuin itse tekemiämme pilviä, jotka olemme asettaneet auringon ja itsemme väliin. Aurinko/elämä ei kuitenkaan ole niistä kiinnostunut. Ne eivät häiritse sitä millään tavalla eikä se muuta paistettaan näiden mukaan. Se ei millään tavalla erityisesti yritä paistaa näiden pilvien läpi. Ei yritä saada aukkoa pilvien väliin ja loistaa. Se vain paistaa ja loistaa juuri niin kuin se tekee. Tuskin se edes huomaa pilviä, sillä ne eivät ole todellisia. Ne ovat vain luomiamme kuvitelmia ja uskomuksia. Siksi aurinko/elämä paistaa jokatapauksessa omalla tavallaan, oli pilviä tai ei. Näillä pilvillä on enemmän merkitystä niille, jotka ovat niiden toisella puolella ja eivät näe muuta kuin pilvet.

Kun aurinko ei ole näkyvissä ja näkee vain itse tekemänsä pilvet, kuvittelee helposti, että aurinko toimii samalla tavalla kuin itsekin. Vähän paremmin tietenkin, mutta suunnilleen samoilla periaatteilla. Sekin "haluaa" jotain ja "toivoo" jotain ja "tekee" jotain silloin kun ympäristö näyttäisi vaativan. Vain hyviä asioita luonnollisesti, koska kyse on elämästä, mutta yhtä kaikki silläkin on jotain tavoitteita. Se haluaa maailmanrauhaa, kaikkien hyvinvointia, ihmisten heräämistä jne... ja se pyrkii näihin tavoitteisiin mitä erinäisimmillä keinoilla, joita emme vain aina ymmärrä... 

Näin ei kuitenkaan ole. Elämä vain on. Se vain on. Se ei halua mitään tai toivo mitään. Jos se haluaisi tai toivoisi, se olisi vain samanlainen kuin minäkuvamme tai ego.