Olen oma itseni. 

Sitä minä olen aina. Jokainen hetki olen sitä mitä olenkin. En voi koskaan olla muuta kuin sitä mitä sillä hetkellä (tällä hetkellä) olen. Voin tietysti ajatella itsestäni aivan mitä tahansa ja kun teen jotain tästä mielikuvasta poikkeavaa, voin ajatella: "en ollut silloin oma itseni". Voin ajatella joidenkin piirteiden edustavan "todellista minää" ja joidenkin piirteiden olevan jotain, mikä estää minua olemasta todellinen minäni. Tai ajatella, että "nämä ovat vain opittuja käyttäytymismalleja, ne eivät ole oikea minä, voin päästä niistä eroon".

Voin nimenomaan ajatella. Ja sen kanssa en pääse pitkälle. Tällainen jako omaan itseeni ja ei-omaan itseeni on keinotekoista. Sievistelyä oikeastaan. Ja olen kyllästynyt näihin "ole oma itsesi" tarinoihin, ja opetuksiin ja kannustaviin puheisiin siitä, miten voin löytää itseni.

Löytää itseni? Olla enemmän oma itseni?

Mitä se edes tarkoittaa? Miten minä voisin koskaan olla muuta kuin minä?

Kuka näitä käsiä, jalkoja, suuta, päätä ja mahaa liikuttelee ellen minä? Kuka puhuu minun suullani ellen minä? Kuka epäröi? Kuka on ärsyyntynyt siihen ajatukseen, että voisi olla muuta kuin oma itsensä? Kuka on onnellinen ja oivaltaa uusia asioita? Kuka muuttuu ja kasvaa ja oppii ja erehtyy? Kuka ajattelee nämä ajatukset? Kuka liikuttaa näitä sanoja kirjoittavia sormia juuri nyt?  Kuka tätä minun elämääni oikein elää ellen minä? Ja kenelle minä muka luovutan vallan silloin, kun en muka ole oma itseni? Kummitukselle? Äidille? Aviomiehelle?

Ehei. Minä olen minä aina. En välttämättä arvosta aivan kaikkea mitä olen tehnyt, osa luonteenpiirteistäni hävettää ja nolottaa enkä halua puhua niistä, ymmärrän joskus tilanteet väärin ja toimin hullusti, punastelen ja en aina uskalla sanoa sitä mitä ajattelen, vaikka haluaisin ja en aina luota itseeni, mutta se olen minä joka näin toimii. Ei kukaan muu. Ei minussa kukaan muu ajattele tai tee asioita. En voi vierittää vastuuta jonkun epämääräisen "sosiaalisen mallin" tai "lapsuudessa opitun käyttäytymistavan" niskaan ja ajatella, että todellinen minäni ei kyllä toimi näin ja kunhan vain saan sen esille, kaikki on paremmin.

Ei se toimi näin.

Tällä tavalla en pääse muualle kuin ikuiseen oravanpyörään, jossa en koskaan ole kokonainen, koska jotkut piirteeni "eivät ole minä" ja etsin jatkuvasti jotain sellaista, jota jo olen.

Mutta voin muuttaa pelin hengen helposti ottamalla vastuun itselleni.

Se, että olen aina oma itseni, ei nimittäin tarkoita että minun pitäisi olla aina samanlainen tai että olisin ikuisesti tuomittu johonkin tiettyyn toimintapaan. Ei, se tarkoittaa sitä että voin todellakin muuttaa asioita paljon paremmin. Kun otan vastuun itsestäni  ja oivallan olevani aina oma itseni enkä luovuta valtaa lapsuuden kokemuksille tai käyttäytymisnormeille tai mille tahansa selityksille, minulle palautuu myös täysi valta muuttaa tapojani ja ajatteluani. Itseasiassa vain tällöin muttuuminen on ylipäänsä mahdollista. Niin kauan, kun selittelen toimintani tai ajatteluni johtuvan lapsuudesta tai opituista malleista, pysyn niiden kahleissa ja muuttuminen on huomattavasti vaikeampaa. 

Joo, lapsuuden tapahtumat ja sosiaalinen ympäristö voivat edelleen vaikuttaa käytökseeni ja ajatteluuni, mutta se olen aina minä, joka päätän kuinka paljon ja miten ne vaikuttavat. Minä otan vastaan, minä tulkitsen ja minä päätän. Juuri tästä samasta syystä eri ihmiset tekevät samasta tilanteesta erilaisia tulkintoja. En ole olosuhteiden onneton orja, vaan olen vastuussa ja voin muuttua. 

No tietoisestiko aina?

En. 

Mutta sekin olen minä. Ja minulla on täysi valta päättää tulla tietoiseksi jos niin haluan. Kunhan oivallan, että se olen minä, joka en ole tietoinen eikä jokin sisälläni hääräävä kummitus.

Bööö... :)