Tyytymättömyys vie minut sinne minne minun pitääkin mennä. Ilman tyytymättömyyttä olisin jäänyt paikoilleni ja olisin edelleen Accenturella (ellei minua olisi potkaistu ystävällisesti eteenpäin yt-neuvottelujen yhteydessä). Tyytymättömyys on paras ystäväni ja olen siitä loputtoman kiitollinen. Erityisen kiitollinen voin olla siitä ettei tyytymättömyys myöskään jätä minua rauhaan (kuten hyvät ystävät eivät teekään) vaan työntää minua eteenpäin järkähtämättömällä tyyneydellä.  Ja olen kiitollinen, että sain tutustua tähän parhaaseen ystävääni elämäni suurien kriisien kautta työuupumuksen/masennuksen aikana.

Ei siis siinä ettenkö minä pitäisi onnellisuudesta. Pidän siitä erittäin paljon ja olen onnellinen, että onnen tunne on olemassa ja voin sitä tuntea. Onnellisuus on minusta yhtä ihanaa, kuin kenestä tahansa muustakin ihmisestä. Mutta onnellisuus ei ole se asia, joka saa minut etsimään totuutta. Ei onni työnnä minua tutkimaan omia perustuksiaan. Onni ei saa minua koettelemaan itseäni ja kysymään mikä oikeastaan on totta. Vain raastava tuska, jäätävä epätoivo ja täydellinen kyllästyminen siihen mikä itsessä on valheellista, saa minut vakavasti kysymään itseltään mikä on totta. Vain tämä tuska saa minut myös pysymään kysymisen tiellä kunnes totuus alkaa valjeta. Tämä omien epätotuuksien paljastaminen kun ei ole helppoa ja tuskatonta sekään.

Olin lentää selälleni lukiessani mitä masennus on Jed McKennan kirjasta "Henkinen valaistuminen - hitonmoinen juttu". Onni että olin jo valmiiksi makuuasennossa. 

"Ja juuri samasta syystä herääminen voi näyttää massiiviselta luhistumiselta. Itse asiassa ajattelenkin sen olevan sellainen: täydellinen murtautuminen ulos siitä, mitä on joskus pitänyt todellisuutena. Tämän takia esimerkiksi masennusta vastaan voi olla hankala taistella, sillä se voi olla täysin järjellinen vastaus sangen järjettömään tilanteeseen - toisin sanoen elämään - eritoten jos masennus liittyy turhuuden- ja merkityksettömyydentunteisiin. Eipä sitä loppujen lopuksi voi ollakaan yhtään sen turhempi ja merkityksettömämpi kuin vain roolihahmo unessa. Järkisyihin perustuvaa masennusta ei voikaan kukistaa niin, että yrittää kaikin keinoin kääntyä takaisin tulosuuntaan päin tai tarttua siihen harhakuvaan, että asioilla olisi jotakin merkitystä, vaan sen läpi on vain raivattava tiensä, jotta näkisi, mitä sen toisella puolella on. Sen sijaan että vain käpertyisi kokoon tyhjyyden pelon edessä, onkin käytävä sen kimppuun suin päin."

Ah.

Valontuike hämärässä.

Tätä olin ajatellut jo pitkän aikaa ja siinä se nyt seisoi edessäni täysin kirkkaana. Olin pitänyt masennustani hyvänä asiana, mutta en ollut aivan osannut nähdä miksi se todella oli hyvä asia. Yhdessä hetkessä uupumukseni ja mitä sen jälkeen on tapahtunut vilistivät täysin ymmärrettävinä silmieni edessä. Juuri näin koin oman masennukseni ja uupumukseni. En ikävänä tapahtumana elämäni polulla vaan suurena siunauksena, täysin järjellisenä reaktiona hyvin järjettömään tilanteeseen. Masennukseni oli juuri se voima joka sai minut astumaan eteenpäin, se antoi juuri sen sysäyksen jota tarvitsin voidakseni luopua siitä, mikä ei ollut minulle enää totta. Olet rakas masennus!